an online Instagram web viewer
Lomaterveisiä Teijon kansallispuistosta! Hei,🙋‍♀️ Olen Päivi kampaajamestari, joka rakastaa hiuksia, en tosin omiani ja sen kyllä huomaa!😉😂 Enkä ole koskaan vielä esittäytynyt näin virallisesti, vaikka osa teistä  minut  jo tunteekin. Olen valmistunut parturi-kampaajaksi joskus viime  vuosituhannella😆ja kampaajamestariksi Helsingissä 2003. Nyt opiskelen merkonomin tutkintoa työn ohessa ihan omaksi ilokseni. Olen ollut yrittäjänä koko työurani ajan. Tällä hetkellä pidän pientä parturi-kampaamo liikettä Helsingin Kampissa. Pidän työstäni ja asiakkaiden tyytyväisyys on minulle sydämenasia. Minulla on laaja aivan ihana asiakaskunta ja tällä hetkellä en kovin paljon uusia asiakkaita pysty ottamaan, mutta aina kannattaa kysyä ! Osan teistä jo tunnenkin, mutta toivottavasti tutustun myös paremmin joihinkin teistä minulle vielä tuntemattomista ihmisistä. Aiempina vuosina en ole paljon talvisin lomaillut. Nykyisin yritän pitää kesäloman lisäksi myös talviloman, jotta jaksaisin palvella teitä entistä paremmin! Talviloma onnistui tänä vuonna kun tein piiiiitkiä päiviä ennen lomaa ja loman jälkeen jatkuu taas, jotta saisin mahdollisimman nopeasti palveltua minun ihanat asiakkaani❤️ lomastani huolimatta. Nyt onkin mitä parhaat talviset ulkoilukelit ja akut latautuu!😀❄️☀️😎 Oletko sinä jo viettänyt talviloman?  Mukavaa viikkoa kaikille!❤️❤️❤️#5päivänighaaste#naisyrittäjiensomehaaste

Lomaterveisiä Teijon kansallispuistosta! Hei,🙋‍♀️ Olen Päivi kampaajamestari, joka rakastaa hiuksia, en tosin omiani ja sen kyllä huomaa!😉😂 Enkä ole koskaan vielä esittäytynyt näin virallisesti, vaikka osa teistä minut jo tunteekin. Olen valmistunut parturi-kampaajaksi joskus viime vuosituhannella😆ja kampaajamestariksi Helsingissä 2003. Nyt opiskelen merkonomin tutkintoa tyĂśn ohessa ihan omaksi ilokseni. Olen ollut yrittäjänä koko tyĂśurani ajan. Tällä hetkellä pidän pientä parturi-kampaamo liikettä Helsingin Kampissa. Pidän tyĂśstäni ja asiakkaiden tyytyväisyys on minulle sydämenasia. Minulla on laaja aivan ihana asiakaskunta ja tällä hetkellä en kovin paljon uusia asiakkaita pysty ottamaan, mutta aina kannattaa kysyä ! Osan teistä jo tunnenkin, mutta toivottavasti tutustun myĂśs paremmin joihinkin teistä minulle vielä tuntemattomista ihmisistä. Aiempina vuosina en ole paljon talvisin lomaillut. Nykyisin yritän pitää kesäloman lisäksi myĂśs talviloman, jotta jaksaisin palvella teitä entistä paremmin! Talviloma onnistui tänä vuonna kun tein piiiiitkiä päiviä ennen lomaa ja loman jälkeen jatkuu taas, jotta saisin mahdollisimman nopeasti palveltua minun ihanat asiakkaani❤️ lomastani huolimatta. Nyt onkin mitä parhaat talviset ulkoilukelit ja akut latautuu!😀❄️☀️😎 Oletko sinä jo viettänyt talviloman? Mukavaa viikkoa kaikille!❤️❤️❤️#5päivänighaaste #naisyrittäjiensomehaaste 

6 Comments:

  1. verhoomodottila

    Ei ole lomaa tiedossakaan. Mutta se taitaa olla vaan hyvä asia 😊

  2. miinakivela

    Ensi viikon lomailen koulujen tahtiin 😎

  3. nukauneus

    Kun tekee töitä silloin kun itselleen sopii, niin voi nautti talvipäivistä melkein milloin huvittaa🤗 Mutta lapsilla loma on vasta edessä päin👌☺

  4. salonpiazza

    Kuulostaa kivalta!😊

95 Likes: